Vanhan järven rannalla

Skopjesta matka jatkui Ohriidin kaupunkiin, samannimisen, Euroopan vanhimman, järven rannalle. Maisemat olivat kauniit, mutta harmi kyllä säät eivät oikein suosineet. Matkan ainoa suunniteltu uintikohde jäi näin hyväksikäyttämättä. Bikinit ovat siis toistaiseksi turhaan matkassa. Tyydyin jalkojen uittamiseen laiturilta.

Hostelli oli ylibuukattu, joten saimme Magdan kanssa ensimmäiseksi yöksi oman apartamenton dormihuoneen hintaan. Monilla muilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri, vaan kuulin, että pihan riippukeinut ja sohvat ja jopa keittiön lattia olivat täynnä yöllisiä vieraita. Tämä on ilmeisesti tälle hostellille hyvin tyypllinen ongelma, mutta muuten paikka toimi hyvin, henkilökunta oli mukavaa ja kanssamatkustajat mielenkiintoisia. Kurjien säiden takia vietimme kuitenkin Ohridissa vain kaksi yötä, jonka jälkeen matka jatkui pikkubussilla takaisin Skopjeen. Skopjessa sanoin jäähyväiset Magdalle sekä Ohridista mukana matkustaneelle kanadalaispojalle ja jatkoin iltabussilla kohti Serbiaa ja Nis-nimistä kaupunkia.

Nis oli suhteellisen pieni paikka, ja oikeastaan valitsin sen välietapiksi kahdesta syystä. Ensiksikin se oli sopivasti puolessa välissä matkalla Belgradiin, muuten busseilu olisi kestänyt hullun kauan. Toiseksi, tutustuin Ohridissa kahteen portugalilaiseen, jotka molemmat olivat harjoittelussa Nis:ssä, joten seuraa löytyisi, vaikka kaupunki olikin pieni.

Hostellissa ei ollut juuri ketään, viisi ihmistä yhteensä. Sain nauttia kahdeksan hengen dormista yksikseni. Juttelin oikeastaan vain hassun jenkkipojan kanssa, joka halusi jakaa outoja shamanistisia kokemuksiaan kanssani…

Kaupunki oli ihan kiva. Keskustassa oli useita kävelykatuja kahviloineen. Keskustan vieressä oli linnoitusalue, jonka sisällä oli iso puisto. Puistossa oli kiva vaellella, myös se olisi ollut oiva paikka piknikille. Lisäksi linnoitusalueella oli myös yökerhoja, vierailin niissäkin portugalilaisten ystävieni kanssa, mutta toisin kun heille, minulle ne eivät oikein toimineet. Musiikki oli liian kovalla, ihmisiä oli aivai liikaa. Ennemminkin aiheuttivat ahditusta kun hauskanpidon tunnetta. Tai sitten olen tullut vain vanhaksi.

Kaksi yötä Nis:ssä oli enemmän kuin tarpeeksi. Sunnuntaiaamuna, hostellin omistajan keittämän maukkaan aamukahvin jälkeen, suuntasin kohti bussiasemaa ja hyppäsin Nis Ekspressin kyytiin kohti Belgradia.

Nis

 

Patsashulluutta

Skopje, Makedonian pääkaupunki on yksi absurdeimmista koskaan näkemistäni paikoista. Vaikka monet eivät pitäneet kaupungista, mielestäni se oli niin outo, että siitä oli pakko tykätä.

Joka puolella kohosivat jättiläismäiset patsaat, rakennukset olivat kahjoja kopioita roomalaisesta arkkitehtuurista. Kaikki oli isoa ja jotenkin tuntui, että arkkitehtuuri roikkui ilmassa, ei kuulunut paikalleen. Ihan kun kaupunkiin olisi vahingossa laitettu vääriä asioita. Hullua.

Shanti hostellissa tapasin Magdan, saman puolalaistytön jonka viime vuonna Albaniassa. Muutamaa päivää ennen kuin lähdin reissuun, näin Magdan päivittäneen Facebookiin että hän on myös samoilla seuduilla, jälleen samaan aikaan kuin minä. Sovimme että tapaamme Skopjessa ja matkustamme muutaman päivän yhdessä Makedoniassa. Joskus ihmiset jotka ovat hetken elämässä, voivat siis olla toisenkin hetken. Oli mukavaa nähdää Magdaa jälleen.

Jos joku haluaa majoittua Skopjessa hostellissa, suosittelen ehdottomasti Shanti hostellia. Tunnelma ja ihmiset tekivät paikasta aivan kodin tuntuisen. Sateen takia ”jouduimme” hengailemaan hostellin puutarhassa tovin jos toisenkin. Joimme paikallista viiniä, kuuntelimme kanssamatkustajien musisointia ja jaoimme tarinoita.

Skopjen turkkilainen kortteli oli mielestäni normaalimpi kuin muu kaupunki. Pienet kahvilat ja ravintolat rinteessä kutsuivat pysähtymään hetkeksi.

Kahden yön oleskelun jälkeen otimme bussin kohti Ohridia, järvenrantakaupunkia Makedonian lounaisosassa.Skopje 1

Skopje2Skopje3

 

 

 

 

Junailua


Ennen reissua aina tuntuu, että kyllähän sitä ehtii blogia päivittämään vaikka joka päivä, mutta ei sitä vaan kerkeä! Päivät menee sellaisella vauhdilla. On nähtävyyksiä, uusia tuttavuuksia, vanhoja ystäviä, kaupunkeja tutkittavana, linnoituksia kiivettävänä.

Nyt yritän aloittaa, mutta kun aikaa kuluu on vaikeaa enää tietää mistä alottaisi. Aloitanko Kreikan yleislakosta, seitsemäntuntisesta hellenistisestä junamatkasta läpi palavien niittyjen, Skopjen absurdeista patsaista vai kerronko ensin kuinka hauskaa oli tavata uudelleen puolalinen ystäväni johon tutustuin vuosi sitten Albaniassa?

Aloitan junasta, koska se aikajanalla asettuu matkan alkupäähän. Astuessani junaan, minulla oli kummallinen käsitys, että junamatka kestää kolme tuntia. Hyvin nopeasti kuitenkin selvisi, että tulkitsin aikaeroa väärinpäin, eli viisi tuntia oli oikeampi arvio. Junassa paikkani oli samassa loosissa Kreikkalaisen Serbiaan matkalla olleen pariskunnan kanssa. Heillä matka oli vielä pidempi, koko yön.

Matka alkoi hyvin, lähdimme ehkä kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta se ei juurikaan huolestuttanut. Vajaan tunnin puksuttamisen jälkeen juna yllättäen pysähtyi. Huhut alkoivat kiertää vaunussa, ihmiset palloilivat käytävillä ihmetelleen ja kyselleen toisiltaan mitä tapahtuu. Jostain korviimme kantautui tieto että edessäpäin vstaantuleva juna oli syttynyt tuleen. Loosini kreikkalainen nainen maalaili kauhukuvia sadoista loukkaantuneista. Tulipalon takia sähkö oli poikki, ja juna ei päässyt eteenpäin. Huhut kiersivät. Joku kertoi varmana tietona, että joudumme palaamaan takaisin Thessalonikiin. Myöskin Belgradiin matkalla ollut Tanskalainen tyttö panikoi hieman.

Kaksi tuntia myöhemmin lähdimme liikkeelle, koko vaunu taputti käsiään ja huusi hurraahuutoja. Matkalla näimme pysähtymisen oikan syyn. Mikään juna ei suinkaan ollut syttynyt tuleen, kukaan ei ollut kuollut tai loukkaantunut. Niittypalojen takia sähköt olivat katkenneet. Radanvarret olivat täynnä mustaksi hiiltyneitä alueita.

Kello kymmeneltä, lopulta seitsemän tuntia kestäneen matkan jälkeen, saavuin viimein Skopjeen. Onneksi hostelli oli lähellä juna-asemaa ja löysin sinne helposti. Hostellissa jo odoteltiin minua, sillä olin illan viimeinen tulija.

Juna