Saariajassa päivä 1

Tiistaina 22.12 starttasi reissun kohokohta, eli matka Taon seurassa. Tao tarkoittaa filippiinien kielellä (tagalog) ihmistä ja koko matkan tekevät ihmiset. Me 21 veneeseen hyppäävää seikkailijaa, pysähtymissämme saarissa asuvat kyläläiset ja tietysti Tao lost boys, eli veneen miehistö.

Meitä matkalaisia oli siis yhteensä 21. Maista olivat edustettuna Australia, Englanti, Yhdysvallat, Hollanti, Tanska, Ruotsi ja tietty Suomi, itseni voimin. Peräti kolmella reissaajalla oli sukujuuria Filippiineillä. Meitä muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki olivat opettajia. Koulujen joululoma-aikaa kun elettiin niin ei ihme.

Edellisen illan starttitapaamisessa tehtiin selväksi, että kun astumme laivaan siirrymme samalla saariaikaan. Aika kulkee sykleissä auringonnousun, aamiaisen, lounaan, auringonlaskun ja päivällisen mukaan. Jos joku kysyy aikaa milloin vaikka lähdemme saarelta eteenpäin, on se aamiasen jälkeen. Perille saavutaan ennen auringonlaskua.
Kello on totaalisen turha aparaatti tällä reissulla. Samoin wifin kysyjiä kehoitetaan kiipämään kookospalmuun ja heiluutamaan puhelinta, josko verkko löytyisi. Sammutin kännykän kokonaan.

Starttasimme matkaan Coronin satamaterminaalista. Meille tarkoitettu vene oli juuttunut edellisen viikon taifuunin takia El Nidoon, joten aloitimme matkan merirosvoveneellä. Ei tämäkään vene huono ollut. Kaikki mahtuivat kyytiin ja köydet irroitettiin. Matka alkoi.

The pirate boat

The pirate boat

Veneessä alkoi porina. Kaikki halusivat tietää keitä muut matkalaiset ovat. Tutustuminen oli kiivasta. Nimiä ei kukaan heti muistanut, mutta ei sillä ollut väliäkään.

Hetken matkaa puksuteltua me pysähdyimme aamiaiselle. Munakokkeli, integraalileipä ja hedelmät katosivat nopeasti parempiin suihin. Saattoi olla muutakin aamiaista, enpä tarkkaan muista. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa ensimmäinen kohteemme, järvi johon kipusimme yhdet portaat ylös ja toiset alas. Kirkasvetisessä puoliksi makeanveden järvessä uimme ja meloimme bambulautoilla ympäriinsä muutaman tunnin.

Matka jatkui. Kuten päivään yleensä kuului pysähdyimme myös snorklaamaan. Söimme lounasta, söimme keksejä, joimme kahvia, teetä ja tietenkin vettä. Jossain vaiheessa avasimme myös kylmät oluet.

Ensimmäiseen majapaikkaamme saavuimme auringonlaskun aikaan. Mukaan piti pakata vain yötavarat omaan drybagiin, eli vedenpitävään kassiin. Liu’uimme alas lankkua pitkin rantaveteen, kuten merirosvot konsanaan.

Ensimmäisen yön majat olivat aika pieniä, mutta juuri sopivia nukkumiseen. Seiniä ei ollut, joten auringonnousun näki sängystä. Aika luksusta.

edited_1451547874585

IMG_20160101_072848

Kokki sytytti nuotion ja jossain vaiheessa päivällinen valmistui. Rommiananaskanisteri tyhjeni ja tutustuminen jatkui. Yön tunteina kaikki vuorotellen hiipivät majoihinsa nukkumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *