Junailua


Ennen reissua aina tuntuu, että kyllähän sitä ehtii blogia päivittämään vaikka joka päivä, mutta ei sitä vaan kerkeä! Päivät menee sellaisella vauhdilla. On nähtävyyksiä, uusia tuttavuuksia, vanhoja ystäviä, kaupunkeja tutkittavana, linnoituksia kiivettävänä.

Nyt yritän aloittaa, mutta kun aikaa kuluu on vaikeaa enää tietää mistä alottaisi. Aloitanko Kreikan yleislakosta, seitsemäntuntisesta hellenistisestä junamatkasta läpi palavien niittyjen, Skopjen absurdeista patsaista vai kerronko ensin kuinka hauskaa oli tavata uudelleen puolalinen ystäväni johon tutustuin vuosi sitten Albaniassa?

Aloitan junasta, koska se aikajanalla asettuu matkan alkupäähän. Astuessani junaan, minulla oli kummallinen käsitys, että junamatka kestää kolme tuntia. Hyvin nopeasti kuitenkin selvisi, että tulkitsin aikaeroa väärinpäin, eli viisi tuntia oli oikeampi arvio. Junassa paikkani oli samassa loosissa Kreikkalaisen Serbiaan matkalla olleen pariskunnan kanssa. Heillä matka oli vielä pidempi, koko yön.

Matka alkoi hyvin, lähdimme ehkä kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta se ei juurikaan huolestuttanut. Vajaan tunnin puksuttamisen jälkeen juna yllättäen pysähtyi. Huhut alkoivat kiertää vaunussa, ihmiset palloilivat käytävillä ihmetelleen ja kyselleen toisiltaan mitä tapahtuu. Jostain korviimme kantautui tieto että edessäpäin vstaantuleva juna oli syttynyt tuleen. Loosini kreikkalainen nainen maalaili kauhukuvia sadoista loukkaantuneista. Tulipalon takia sähkö oli poikki, ja juna ei päässyt eteenpäin. Huhut kiersivät. Joku kertoi varmana tietona, että joudumme palaamaan takaisin Thessalonikiin. Myöskin Belgradiin matkalla ollut Tanskalainen tyttö panikoi hieman.

Kaksi tuntia myöhemmin lähdimme liikkeelle, koko vaunu taputti käsiään ja huusi hurraahuutoja. Matkalla näimme pysähtymisen oikan syyn. Mikään juna ei suinkaan ollut syttynyt tuleen, kukaan ei ollut kuollut tai loukkaantunut. Niittypalojen takia sähköt olivat katkenneet. Radanvarret olivat täynnä mustaksi hiiltyneitä alueita.

Kello kymmeneltä, lopulta seitsemän tuntia kestäneen matkan jälkeen, saavuin viimein Skopjeen. Onneksi hostelli oli lähellä juna-asemaa ja löysin sinne helposti. Hostellissa jo odoteltiin minua, sillä olin illan viimeinen tulija.

Juna

 

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Junailua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *