Saariajassa: jouluaatto

24.12.2015

Joulun viettäminen paratiisisaarilla snorklaten turkoosissa vesissä ei ollut huono valinta. Ei ollut ikävä Suomen vesi- tai räntäsateita, kumma juttu. Jouluihmisetkään eivät olisi joutuneet pettymään, sillä kyllä palmujen allakin voi päästä joulutunnelmaan.

Jouluaaton majapaikka siintää edessä.

Jouluaaton majapaikka siintää edessä.

Jouluaaton ranta.

Jouluaaton ranta.

Ennen matkaa sovimme, että kaikki ostavat pienen, muutaman euron lahjan mukaan matkalle. Jouluaattoiltana sitten arvoimme lahjat keskenämme. Jakoprosessi oli viihdyttävä ja kesti pitkälle yöhön. Lahjat avattiin heti saantohetkellä yksi kerrallaan ja jokainen kertoi oman lahjansa kohdalla, miksi oli juuri sen lahjan hankkinut. Selitykset olivat moninaiset…

Päivällä ennen lahjoja ja jouluateriaa tottakai uimme, snorklailimme ja pääsimme myös hyppimään kalliolta. Yllätin pelkurikorkeanpaikankammoisen itseni kipuamalla jyrkänteelle ja koska kipuamisen jälkeen muuta reittiä ei alas enää ollut, niin myös hyppäämällä. Hengissä ollaan ja olihan se aika huikeaa.

Tuolta mäkin hyppäsin! Luonnossa se tosin, ei pelkästään näyttänyt, vaan oli paljon korkeampi.

Tuolta mäkin hyppäsin! Luonnossa se tosin, ei pelkästään näyttänyt, vaan oli paljon korkeampi.

Ja tuolla luolissa käytiin tutkimusmatkoilla.

Ja tuolla luolissa käytiin tutkimusmatkoilla.

Ja jouluaattona saapui myös meidän uusi vene! Upouusi Emerson 7 odotti meitä aamulla laiturissa. Prameaa oli.

Uusi ja upea Emerson 7.

Uusi ja upea Emerson 7.

 

Saariajassa päivä 2

23.12.2015

Aamulla heräsin auringonnousuun. Se oli kaunis. Sängystä ei tarvinnut nousta. Kun se oli ohi, käänsi vain kylkeä ja jatkoi unia. Kätevää.

Jossain vaiheessa pikkuhiljaa nousimme ylös ja aloimme nyt valoisassa tutkia ympäristöä. Meloimme, uimme, otimme valokuvia, pelasimme lentopalloa kylän lasten kanssa ja jossain vaiheessa puiden väliin ripustettiin trapetsiköysi. Kukin vuorollaan koitti taitojaan, mutta kylän 10-vuotiaalle spidermanille kukaan ei mahtanut mitään, hän peittosi kaikki. Matkamme ruotsivahvistus myös kiipesi kookospalmuun. Aika hurjalta näytti se touhu.

IMG_20160206_222219 IMG_20160206_221950 IMG_20160206_221903

Aamiaiseksi tarjoiltiin tajuttoman hyviä banaaninsydänpihvejä. Kelpasi kasvissyöjällekin! Meinasin udella reseptin, mutta sitten jotenkin mieleen hiipi ajatus, että banaaninsydäntä ei ehkä saa S-marketista eikä Stokkan herkustakaan.

Aamiaista banaaninsydänpihveineen

Aamiaista banaaninsydänpihveineen

Aamiaisen jälkeen kiipesimme takaisin merirosvolaivaan ja jatkoimme matkaa. Veneellä oli huomattavasti rauhallisempaa, kuin ensimmäisenä päivänä. Perustiedot oli jo saatu vaihdettua ja tänään kuului puheensorinan läpi myös kirjansivujen rapina. Toki välillä pysähdyimme snorklailemaan tai uimaan autiolle rannalle, syömistä unohtamatta.

Illalla saavuimme majapaikkasaarelle, jossa tällä kertaa majoituimme suuremmissa komppanijoissa. Osa sai oman hutin, mutta suurin osa majoittui yhteishutissa kymmenen muun kanssa.

Toisen yön majatalo.

Toisen yön majatalo.

Auringon laskettua ja päivällisen livahdettua kurkusta alas alkoi up town, down town -peli. Richardin esittelemästä pelistä tulikin reissun jokaöinen ystävä. Täytyypä myöntää että olin ehkä universumin huonoin kyseisessä pelissä. Käsi, jonka sisällä on kolikko, pitäisi lyödä pöytään niin, että kolikon ääntä ei vastajoukkue kuule. Omalla kohdallani kolikon äänen kuuli varmaan Suomeen asti.

Saariajassa päivä 1

Tiistaina 22.12 starttasi reissun kohokohta, eli matka Taon seurassa. Tao tarkoittaa filippiinien kielellä (tagalog) ihmistä ja koko matkan tekevät ihmiset. Me 21 veneeseen hyppäävää seikkailijaa, pysähtymissämme saarissa asuvat kyläläiset ja tietysti Tao lost boys, eli veneen miehistö.

Meitä matkalaisia oli siis yhteensä 21. Maista olivat edustettuna Australia, Englanti, Yhdysvallat, Hollanti, Tanska, Ruotsi ja tietty Suomi, itseni voimin. Peräti kolmella reissaajalla oli sukujuuria Filippiineillä. Meitä muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki olivat opettajia. Koulujen joululoma-aikaa kun elettiin niin ei ihme.

Edellisen illan starttitapaamisessa tehtiin selväksi, että kun astumme laivaan siirrymme samalla saariaikaan. Aika kulkee sykleissä auringonnousun, aamiaisen, lounaan, auringonlaskun ja päivällisen mukaan. Jos joku kysyy aikaa milloin vaikka lähdemme saarelta eteenpäin, on se aamiasen jälkeen. Perille saavutaan ennen auringonlaskua.
Kello on totaalisen turha aparaatti tällä reissulla. Samoin wifin kysyjiä kehoitetaan kiipämään kookospalmuun ja heiluutamaan puhelinta, josko verkko löytyisi. Sammutin kännykän kokonaan.

Starttasimme matkaan Coronin satamaterminaalista. Meille tarkoitettu vene oli juuttunut edellisen viikon taifuunin takia El Nidoon, joten aloitimme matkan merirosvoveneellä. Ei tämäkään vene huono ollut. Kaikki mahtuivat kyytiin ja köydet irroitettiin. Matka alkoi.

The pirate boat

The pirate boat

Veneessä alkoi porina. Kaikki halusivat tietää keitä muut matkalaiset ovat. Tutustuminen oli kiivasta. Nimiä ei kukaan heti muistanut, mutta ei sillä ollut väliäkään.

Hetken matkaa puksuteltua me pysähdyimme aamiaiselle. Munakokkeli, integraalileipä ja hedelmät katosivat nopeasti parempiin suihin. Saattoi olla muutakin aamiaista, enpä tarkkaan muista. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa ensimmäinen kohteemme, järvi johon kipusimme yhdet portaat ylös ja toiset alas. Kirkasvetisessä puoliksi makeanveden järvessä uimme ja meloimme bambulautoilla ympäriinsä muutaman tunnin.

Matka jatkui. Kuten päivään yleensä kuului pysähdyimme myös snorklaamaan. Söimme lounasta, söimme keksejä, joimme kahvia, teetä ja tietenkin vettä. Jossain vaiheessa avasimme myös kylmät oluet.

Ensimmäiseen majapaikkaamme saavuimme auringonlaskun aikaan. Mukaan piti pakata vain yötavarat omaan drybagiin, eli vedenpitävään kassiin. Liu’uimme alas lankkua pitkin rantaveteen, kuten merirosvot konsanaan.

Ensimmäisen yön majat olivat aika pieniä, mutta juuri sopivia nukkumiseen. Seiniä ei ollut, joten auringonnousun näki sängystä. Aika luksusta.

edited_1451547874585

IMG_20160101_072848

Kokki sytytti nuotion ja jossain vaiheessa päivällinen valmistui. Rommiananaskanisteri tyhjeni ja tutustuminen jatkui. Yön tunteina kaikki vuorotellen hiipivät majoihinsa nukkumaan.

Coron 20.12.2015

Mieletöntä. Täällä ollaan Filippiineillä. Just niin Aasiaa kuin Aasia on. Pörinää, pärinää, värejä ja kojuja. Lämmintä. Ystävällisiä ihmisiä.

Viime yönä matkustin, enkä taaskaan nukkunut. Koko päivä Shanghaissa pyörien ja sitten kentälle. Lento oli myöhässä ja lähti vasta kahdelta yöllä. Manilassa viideltä. Jatkolento lähti ajallaan. SkyjetAir on siis oikea lentoyhtiö, jolla on oikeita koneita. Pääsin Coronille. Lentoasema oli ehkä pienin koskaan. Kone kaartoi sen eteen ja matkustajat kävellen terminaaliin, joka oli pieni rakennus. Matkatavarahihnana toimi nurkkaan eristetty alue, johon henkilökunta toi laukut ja jakeli kaikille. Vähän niinkuin bussissa, ainakin Onnibussissa.

Ulos terminaalista kävellessäni katseeni harhaili tricycleä. Ajatuksissa pyöri, olikohan se hinta nyt 150 php, vai miten se meni. Heti astuttuani ovesta joku kysyi hotelliani, ja kuultuaan johdatti pakuun. Sinne sitten istahdin oikein tietämättä mistään mitään. Hostellin ovelle se kuitenki toi ja hinta oli juurikin se 150 php, kysymättä.

Hostelli, Sea horse guest house, oli positiivinen yllätys. Dormi on siisti, suihku toimii ja tulee lämmintä vettä. Aamiaistakin täältä saa sänkypaikan hinnalla! Voin kyllä suositella. Dormisänky neljän hengen huoneessa on kympin luokkaa. Ja sijainti ytimessä. Tosin tämä kylänen ei nyt niin kovin suuri ole…

Huomenna piti pitää lepopäivä ennen saarihyppelyä, mut enhän mä malta! Pakko päästä tutkimaan vähän toisen maailmansodan aikaisia Japanilaisia veteen vajonneita hylkyjä ja niiden planktoneita. Ilmoittauduin siis snorklausretkelle. Kai jotain rantoja ja laguunejakin mennään katselemaan. Ihanaa päästä veteen!

Coron laitureilta päin

Coron laitureilta päin

Tricycle eli kolmipyörämopo. Muita kulkuneuvoja täällä ei juuri olekaan.

Tricycle eli kolmipyörämopo. Muita kulkuneuvoja täällä ei juuri olekaan.

Shanghai 18.12.2015

Kiinassa olemisen kyllä huomaa. Aivan uskomattoman omituinen maa. Jotenkin kuitenkin sympaattinen. Kiinalaiset, nuo hassunhauskat outomussukat.

Muutama huomio yhden päivän Shanghain perusteella:
1. Selfietikut
En tiedä olenko edes juuri nähnyt niitä muualla. Ehkä muutaman kerran, maksimissaan kymmenen. Tänään näin eniten selfietikkuja koskaan. Muutaman tunnin aikana. Jos et tiedä mikä selfietikku on tai et ole nähnyt moista, paras oppitunti on vierailla Shanghain Bundilla. Viisi minuuttia siellä niin tiedät. Takuulla.

Cheese!

Cheese!

2. Kuuma vesi
Miten se onkin niin, että istuessani ravintolapöytään ja tarjoilija tuo lasin vettä, oletan sen olevan kylmää. Tai edes huoneenlämpöistä. Mutta täällä ne odotukset voi heittää ulos ikkunasta. Vesi on kuumaa, lähes kiehuvaa. Mietin kiinalaisia, jotka tulevat Suomeen (tai ihan mihin tahansa muuhun maahan kuin Kiinaan) ja yllättyvät veden ollessa kylmää. ” Tarjoilija, lämmittäisittekö veteni” -lausahdus voisi saada aikaan aika suurta hämmenystä.
3. Sähköpyörät
Tiedättekö ne, jotka on vähän niinkuin mopoja, mutta ei pidä mitään ääntä. Niitä ei myös muutaman tunnin kokemusten mukaan koske mitkään liikennesäännöt, kuten punaiset valot tai yksisuuntaiset tiet. Meinasin jäädä alle jo tänään, monta kertaa.

Oman mopon voi tuunailla itsensä näköiseksi. Esim. tarroilla.

Oman mopon voi tuunailla itsensä näköiseksi. Esim. tarroilla.

Teen lisukkeeksi sain kiinalaisia tapaksia, nuo on jonkun linnun munia. En maistanut, en uskaltanut, täytyy myöntää... Onkohan hyviä?

Teen lisukkeeksi sain kiinalaisia tapaksia, nuo on jonkun linnun munia. En maistanut, en uskaltanut, täytyy myöntää… Onkohan hyviä?

Lisää houkuttelevia snäksivalikoimia.

Lisää houkuttelevia snäksivalikoimia.

Se tyypillinen Shanghainäkymä.

Se tyypillinen Shanghainäkymä.

Sitten kipusin tuon edellisen kuvan pearl toweriin ja näkymät alaspäin oli tällaiset.

Sitten kipusin tuon edellisen kuvan Pearl Toweriin ja näkymät alaspäin oli tällaiset.

Heipä hei noin sadan vuoden tauon jälkeen.

Olen elossa. Ja vaikka juttuja ei ole näkynyt ja edellinen reissukertomuskin jäi nolosti kesken, se ei tarkoita etten olisi reissannut kuitenkin. Nyt kokoan itseni ja yritän taas edes muutaman tarinan kirjoittaa tästä matkasta.

Reissu suuntautuu tällä kertaa Shanghain kautta Filippiineille. Finskin suora lento Shanghaihin. Shanghaissa saa suomipassilla olla 72 tuntia ilman viisumia. Kaupungista ei saa poistua ja jatkolento täytyy olla samalta kentältä eri maahan kuin mistä tuli. Tämä sujui ainakin menomatkalla tyylikkäästi. Koneeseen noustessa piti esittää jatkotiketti Shanghaista ja samaa lippua piti esitellä myös Kiinan immigrationissa. Passiin lätkäistiin 72 tunnin leima ja eikun ulos rilluttelemaan. Cebu Pacificin jatkolento lähti itsellä vajaan 48 tunnin päästä. Shanghaista siis Manilan kautta Coronille.

Coronilla on tarkoitus viihtyä kaksi yötä, jonka jälkeen matka muuttuu merisemmäksi ja lähtee Tao Philippinsien mukana kohti autioita saaria. 6 päivän veneretkiseikkailusta olen lukenut paljon hyvää. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Tao seikkailu päätyy El Nidoon. Sitten alkaa matkan suunnittelematon osuus. Palawan, aikaa kaksi viikkoa. Suunnitelma: ottaa rennosti.

9.1. Paluu Manilan kautta Shanghaihin, jossa kaksi yötä. Lento Helsinkiin 11.1.

Kuvituskuva

Kuvituskuva

 

Vanhan järven rannalla

Skopjesta matka jatkui Ohriidin kaupunkiin, samannimisen, Euroopan vanhimman, järven rannalle. Maisemat olivat kauniit, mutta harmi kyllä säät eivät oikein suosineet. Matkan ainoa suunniteltu uintikohde jäi näin hyväksikäyttämättä. Bikinit ovat siis toistaiseksi turhaan matkassa. Tyydyin jalkojen uittamiseen laiturilta.

Hostelli oli ylibuukattu, joten saimme Magdan kanssa ensimmäiseksi yöksi oman apartamenton dormihuoneen hintaan. Monilla muilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri, vaan kuulin, että pihan riippukeinut ja sohvat ja jopa keittiön lattia olivat täynnä yöllisiä vieraita. Tämä on ilmeisesti tälle hostellille hyvin tyypllinen ongelma, mutta muuten paikka toimi hyvin, henkilökunta oli mukavaa ja kanssamatkustajat mielenkiintoisia. Kurjien säiden takia vietimme kuitenkin Ohridissa vain kaksi yötä, jonka jälkeen matka jatkui pikkubussilla takaisin Skopjeen. Skopjessa sanoin jäähyväiset Magdalle sekä Ohridista mukana matkustaneelle kanadalaispojalle ja jatkoin iltabussilla kohti Serbiaa ja Nis-nimistä kaupunkia.

Nis oli suhteellisen pieni paikka, ja oikeastaan valitsin sen välietapiksi kahdesta syystä. Ensiksikin se oli sopivasti puolessa välissä matkalla Belgradiin, muuten busseilu olisi kestänyt hullun kauan. Toiseksi, tutustuin Ohridissa kahteen portugalilaiseen, jotka molemmat olivat harjoittelussa Nis:ssä, joten seuraa löytyisi, vaikka kaupunki olikin pieni.

Hostellissa ei ollut juuri ketään, viisi ihmistä yhteensä. Sain nauttia kahdeksan hengen dormista yksikseni. Juttelin oikeastaan vain hassun jenkkipojan kanssa, joka halusi jakaa outoja shamanistisia kokemuksiaan kanssani…

Kaupunki oli ihan kiva. Keskustassa oli useita kävelykatuja kahviloineen. Keskustan vieressä oli linnoitusalue, jonka sisällä oli iso puisto. Puistossa oli kiva vaellella, myös se olisi ollut oiva paikka piknikille. Lisäksi linnoitusalueella oli myös yökerhoja, vierailin niissäkin portugalilaisten ystävieni kanssa, mutta toisin kun heille, minulle ne eivät oikein toimineet. Musiikki oli liian kovalla, ihmisiä oli aivai liikaa. Ennemminkin aiheuttivat ahditusta kun hauskanpidon tunnetta. Tai sitten olen tullut vain vanhaksi.

Kaksi yötä Nis:ssä oli enemmän kuin tarpeeksi. Sunnuntaiaamuna, hostellin omistajan keittämän maukkaan aamukahvin jälkeen, suuntasin kohti bussiasemaa ja hyppäsin Nis Ekspressin kyytiin kohti Belgradia.

Nis

 

Patsashulluutta

Skopje, Makedonian pääkaupunki on yksi absurdeimmista koskaan näkemistäni paikoista. Vaikka monet eivät pitäneet kaupungista, mielestäni se oli niin outo, että siitä oli pakko tykätä.

Joka puolella kohosivat jättiläismäiset patsaat, rakennukset olivat kahjoja kopioita roomalaisesta arkkitehtuurista. Kaikki oli isoa ja jotenkin tuntui, että arkkitehtuuri roikkui ilmassa, ei kuulunut paikalleen. Ihan kun kaupunkiin olisi vahingossa laitettu vääriä asioita. Hullua.

Shanti hostellissa tapasin Magdan, saman puolalaistytön jonka viime vuonna Albaniassa. Muutamaa päivää ennen kuin lähdin reissuun, näin Magdan päivittäneen Facebookiin että hän on myös samoilla seuduilla, jälleen samaan aikaan kuin minä. Sovimme että tapaamme Skopjessa ja matkustamme muutaman päivän yhdessä Makedoniassa. Joskus ihmiset jotka ovat hetken elämässä, voivat siis olla toisenkin hetken. Oli mukavaa nähdää Magdaa jälleen.

Jos joku haluaa majoittua Skopjessa hostellissa, suosittelen ehdottomasti Shanti hostellia. Tunnelma ja ihmiset tekivät paikasta aivan kodin tuntuisen. Sateen takia ”jouduimme” hengailemaan hostellin puutarhassa tovin jos toisenkin. Joimme paikallista viiniä, kuuntelimme kanssamatkustajien musisointia ja jaoimme tarinoita.

Skopjen turkkilainen kortteli oli mielestäni normaalimpi kuin muu kaupunki. Pienet kahvilat ja ravintolat rinteessä kutsuivat pysähtymään hetkeksi.

Kahden yön oleskelun jälkeen otimme bussin kohti Ohridia, järvenrantakaupunkia Makedonian lounaisosassa.Skopje 1

Skopje2Skopje3

 

 

 

 

Junailua


Ennen reissua aina tuntuu, että kyllähän sitä ehtii blogia päivittämään vaikka joka päivä, mutta ei sitä vaan kerkeä! Päivät menee sellaisella vauhdilla. On nähtävyyksiä, uusia tuttavuuksia, vanhoja ystäviä, kaupunkeja tutkittavana, linnoituksia kiivettävänä.

Nyt yritän aloittaa, mutta kun aikaa kuluu on vaikeaa enää tietää mistä alottaisi. Aloitanko Kreikan yleislakosta, seitsemäntuntisesta hellenistisestä junamatkasta läpi palavien niittyjen, Skopjen absurdeista patsaista vai kerronko ensin kuinka hauskaa oli tavata uudelleen puolalinen ystäväni johon tutustuin vuosi sitten Albaniassa?

Aloitan junasta, koska se aikajanalla asettuu matkan alkupäähän. Astuessani junaan, minulla oli kummallinen käsitys, että junamatka kestää kolme tuntia. Hyvin nopeasti kuitenkin selvisi, että tulkitsin aikaeroa väärinpäin, eli viisi tuntia oli oikeampi arvio. Junassa paikkani oli samassa loosissa Kreikkalaisen Serbiaan matkalla olleen pariskunnan kanssa. Heillä matka oli vielä pidempi, koko yön.

Matka alkoi hyvin, lähdimme ehkä kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta se ei juurikaan huolestuttanut. Vajaan tunnin puksuttamisen jälkeen juna yllättäen pysähtyi. Huhut alkoivat kiertää vaunussa, ihmiset palloilivat käytävillä ihmetelleen ja kyselleen toisiltaan mitä tapahtuu. Jostain korviimme kantautui tieto että edessäpäin vstaantuleva juna oli syttynyt tuleen. Loosini kreikkalainen nainen maalaili kauhukuvia sadoista loukkaantuneista. Tulipalon takia sähkö oli poikki, ja juna ei päässyt eteenpäin. Huhut kiersivät. Joku kertoi varmana tietona, että joudumme palaamaan takaisin Thessalonikiin. Myöskin Belgradiin matkalla ollut Tanskalainen tyttö panikoi hieman.

Kaksi tuntia myöhemmin lähdimme liikkeelle, koko vaunu taputti käsiään ja huusi hurraahuutoja. Matkalla näimme pysähtymisen oikan syyn. Mikään juna ei suinkaan ollut syttynyt tuleen, kukaan ei ollut kuollut tai loukkaantunut. Niittypalojen takia sähköt olivat katkenneet. Radanvarret olivat täynnä mustaksi hiiltyneitä alueita.

Kello kymmeneltä, lopulta seitsemän tuntia kestäneen matkan jälkeen, saavuin viimein Skopjeen. Onneksi hostelli oli lähellä juna-asemaa ja löysin sinne helposti. Hostellissa jo odoteltiin minua, sillä olin illan viimeinen tulija.

Juna

 

 

Täällä taas!

Aika käynnistellä vuoden hiljaiseloa viettänyt blogi uudelleen. Taas olen kohta menossa!

Tässä vuoden aikana on tullut tehtyä pienempiä reissuja, chillattua Budapestin kylpylöissä ja sohvasurffattua Beliinissä. Jotenkin vaan blogin kirjoittaminen niin pienistä, alle viikon matkoista on tuntunut kummalliselta. Ehkä pitäisi opetella?

Nyt olen lähdössä vähän pidemmäksi aikaa jälleen, tai no, muutamaksi viikoksi. Kuten viime kesänä mainitsin, Balkan jäi kesken. On pakko päästä takaisin tutkimaan lisää. Menolento on tällä kertaa jälleen Kreikkaan, mutta nyt Thessalonikiin. Sieltä matka käy alustavien ajatusten mukaan Makedonian, Serbian, Bosnia & Herzegovinan ja Kroatian kautta Slovenian Ljubljanaan, josta on paluulento. En tiedä vielä ehdinkö pysähtyä noissa kaikissa. Ehkä. Ehkä en. Paluulennolle voi tarvittaessa kiirehtiä kaukaa pitkänkin bussimatkan takaa.

Reilu viikko ja sitten lähdetään!matkalaukku